Historia

Vuonna 1985 Erkki ja Ritva Mäki perustivat yrityksen nimeltä Tmi Erkki Mäki. Silloin yrityksen toimintaa oli maaperätutkimukset ja sillanrakentaminen.

Vuosien varrella toiminta muuttui yhä laajemmaksi, rakennettiin mm. yhä vaativampia siltoja sekä mm. oikaistiin painuneita rakennuksia. Yrityksen rinnalle perustettiin Megasiirto Oy ja Megasteel Oy, joista ensimmäinen myytiin yrityskaupalla ja jälkimmäinen toimii yhä rakennusalan konsulttitehtävissä.

Ritva Mäki erikoistui puuseppä-entistäjän sekä restaurointi- ja erikoismaalarin ammatteihin. Erikoismaalukset ja sisustusten värisuunnitelut tulivat suorastaan intohimoiksi. Kaiken muun työn ohessa perheen puutarhaharrastus muuttui jo lähes ammattimaiseksi puutarhurin työksi, aluksi äitienpäivälahjoiksi ostetuista alppiruusuista kehittyi merkittävä rhodo-tarha.

Omien vanhempien ikääntymisen myötä tuli ajankohtaiseksi perehtyä esteettömään asumiseen inva-asuntojen myötä. Samalla myös havaittiin alalla vallitseva aukko palvelujen tarjoajista.

Vuosien kuluessa syntyi kahden tinkimättömän ihmisen työn tuloksena


 

Me kykenemme toteuttamaan haaveenne ja kenties luomaan uusiakin