Maasta se pienikin ponnistaa!

Projektit

Erikoistyö Mäki Ky:n saama palkinto valtakunnallisessa Innosuomi 2007 ­kilpailussa on osoitus siitä, että pienenkin yrityksen kannattaa harjoittaa tuotekehittelyä. Me kaikki teemme jatkuvasti tuotekehittelyä omassa työssämme, vaikka emme itse sitä noteeraisikaan. Vasta sitten, kun aktiivisesti lähdemme kehittämään omia oivalluksiamme ja ryhdymme niitä tuotteistamaan, saamme todellisen hyödyn työstämme.

Esteettömän palo-oven kynnyksen kehittäminen lähti todellisesta tarpeesta. Ihmisen liikuntakyvyn heikentyessä muuttuu hänen normaali elämänsä ponnisteluksi päivittäisten perustarpeiden tyydyttämiseksi. Hyvinkin merkittävä elämäntyö hiipuu pelkkiin ulkoisiin esteisiin. Tämä ajatus oli ensin sisäistettävä, jotta saimme kehitettyä riittävän yksinkertaisen mekanismin korvaamaan tulitikkuaskin korkuisen kynnyksen. Yksinkertainen tarkoittaa edullista sekä asentaa, että käyttää. Edullisuus taas madaltaa "kynnystä" tehdä hankintapäätös. Liian usein hyväksymme olemassa olevat esteet ja haitat "väistämättöminä". Meidän työtämme on ratkaista Teiltä saamiemme impulssien perusteella nämä haitat ja siten helpottaa elämistänne tai työtänne.

Lisätietoja Innosuomi 2007-palkitusta Esteettömän palo-oven kynnyksestä löydät täältä. (PDF 1,29 MB)

Yritys-Suomen verkkosivustolla on julkaistu Jorma Marttalan kirjoittama artikkeli koskien kynnyksetöntä, osastoivaa oveamme. Lue artikkeli